Kuvallinen ilmaisu: dinosarukset kulttuurihistoriassa

Ideointi ja suunnittelu








Gideon Mantell: Iguanadonin oletettu rekonstruktio (osoitettu myöhempien fossiilien myötä vääräksi)


















Iguanodon-veistokset Crystal Palacessa Lontoossa.




  Designed and sculpted by Benjamin Waterhouse Hawkins with the help of Richard Owen,^[1] they were Grade II listed buildings from 1973, ex







Ichthtosaurus




Vedenpinnan yläpuolelle asetettu Ichthyosauruksen veistos Crystal Palacen puistossa
Lähde: Crystal Palace Dinosaur Park, Ichthyosaurus




Ichthyosaurukseb fossiili, Charmouth Heritage Coast Centre, Charmouth, Englanti

 

Kuvallinen ilmaisu: Art Nouveau

Taidetyyli tunnetaan eri puolin Eurooppaa eri nimillä, mutta on tunnistettavasti sama, ja esiintyi samoihin aikoihin ja vaikutti niin arkkitehtuuriin, kuvataiteeseen, korumuotoiluun, huonekaluvalmistukseen kuin uuteen kasvavaan alaan: mainontaan.

Art Nouveau, uusi taide; Jugend, nuori; Sezessionstil, Wieniläisen suuntaukselle uraa uurtaneen taiteilijaseuran mukaan; Modern, Venäjällä, samannimisen taidelehden mukaan; ja Stile Liberty Lontoossa Liberty-tavaratalon mukaan.

La Mauison Moderne - gallerian mainos

 By Manuel Orazi [Public domain], Wikimedia Commons

Kopio Pariisin Métropolitaine -sisäänkäynneistä Chicagossa

 Kuva:  J. Crocker (J. Crocker), Wikimedia Commons

Tunnettu Musta Kissa-juliste, jossa myös kissa on saanut muotokuvista ja mainoksista tunnetun sädekehän

Théophile Steinlen [Public domain],Wikimedia Commons

Esimerkkinä arkkitehtuurista Vitebskyn rautatieasema.

Kuva: Koenzime (Own work) [CC-BY-SA-3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0)], Wikimedia Commons

Venäläisen kulttuuriperinnön kohde nro: 7810030000 ( WLM) Venäjän kulttuuriministeriö

Kaarevat eläväiset viivat kääntyivät myös käyttöesineisiin.

Pronssinen tanssija, jota yleisesti pidetään Loïe Fullerina, on itse asiassa lamppu. François-Raoul Larche

 

Pariisilainen ovi talosta vuodelta 1905. Arkkitehti Alfred Wagon.

 

Julistetaiteessa kunnostautui m.m. Alfons Mucha (1860–1939)

Maude Adams (1872–1953) as Joan of Arc  

 

Lasitaide näki art nouveaun ilmaisun suurissa allegorisissa värillisissä lasi-ikkunoissa. Tätä Tiffany-lasi oli alunperin!

Louis Comfort Tiffany, Tiffany Studios, Linsly-Chittenden Hall, Yalen yliopisto 

 

Kuvitusta: Aubrey Beardsleyn (1872–1898) Riikinkukkohame Oscar Wilden kirjasta Salome (1892)

 Art Nouveau edusti valtavirtaa. Tässä Yhdysvaltojen syvän etelän taidetta esittelevän sarjan pamfletin kannessa. (1904) Lähde CC

Art nouveau innostaa kokeilemaan kaarevia, ryöppyäviä, kasvimaisia, kasvavia, orgaanisia, laajanevia viivoja. Jos käsitän plastisuudella muovautuvuuden tai muovatun näköisen niin tämä kuvakieli vastaa käsitystäni suuresti.  

Materiaalituntemus: polyesterin myyntipuhe

Polyesteri, monipuolisin kuitu

Polyesteri on yleisin tekokuitu ja myös eniten tuotettu ja käytetty kuitu maailmassa. Se valmistetaan mineraaliöljystä ja kuten viskoosi käy läpi liuosmuotoja sekä kehruun, jossa kuidut painetaan suulakkeessan olevien reikien läpi filamenteiksi.

Polyesterikuitua voidaan muokata kehruuvaiheen jälkeen lähes miten vain, mutta myös ennen kehruuta. Liuokseen voidaan lisätä aineita, jotka kemiallisten reaktioiden kautta sitoutuvat polyesterin molekyyleihin, ja tällöin saadaan kuidulle uusia ominaisuuksia, jotka ovat pysyviä.

Miten polyesteri käyttäytyy

Polyesteri sulaa palaessaan. Se voidaan myös kierrättää sulattamalla ja märkäkehräämällä uudestaan.

Polyesteriä lisätään usein sekoitteena luonnonkuituihin kuten puuvillaan ja se m.m. voi estää rypistymistä. Puhdas polyesterituote rypistyy tuskin lainkaan.

Polyesteri voidaan käsitellä lähes millä tahansa tavalla ja mihin tahansa tulokseen: kihartaa, litistää, värjätä. Vanuna se pysyy koossa.

Polyesteri ei kestä korkeassa lämpötilassa pesemistä eikä sitä voi silittää kuin korkeintaan 150 Celsius-asteessa.

Molekyylitason ominaisuudet

Esimerkiksi palonesto-ominaisuuksia voidaan lisätä kuidun valmistuksessa ja tällöin teho on kestävämpi kuin pelkkä palosuojauskäsittely, joka tehdään kuituun kehruun jälkeen. Palosuojaukset voivat kulua pois tai hapertua, mutta molekyylitason muokkaukset ovat kuidussa pysyväsi. Tällöin myös polyesterin palavuus ja sulaminen voidaan estää tehokkaammin.

Palosuojattu erikoiskuitu Trevira CS on osa Trevira-tuoteperhettä, jonka synty on Hoeschtin polyesterituotannossa 1800-luvulla.






Lähde: Flame retardant textiles - Trevira CS (sisältää opettavaisen videon, jossa kangasta syttyy tuleen!)


Research into the causes of fire shows that unsuitable textiles can contribute considerably towards a fire spreading. National and international standards regulate protection against fire. Flame retardant Trevira CS textiles meet the important international standards on fire safety, because they consist of fibres and yarns with "built-in safety".

Trevira checks all Trevira CS fabrics for their flame retardancy. This means that users can always be sure they are dealing with fabrics that conform to the important Regulations on fire safety worldwide.

A Comparative fire test shows the speed at which a blaze can spread in a room with conventional textiles – and alternatively, that it is possible to avoid the risk of fire with flame retardant Trevira CS textiles.

You can find our Trevira CS Fire safety brochure in our download centre. This has a review of the most important international fire safety standards, together with a selection of our Certificates and test reports.
Today Trevira CS materials, however, are not being used the world over solely because of regulations on preventative fire safety, but also in contexts where it is only the design of the textiles that counts.

Constantly undergoing further development, Trevira fibre and filament technology enables fabric manufacturers to continue introducing innovative products onto the market. The materials impress with their fresh effects, special structures and pleasant handle. 

As a result, Trevira fibres and yarns constitute not only the basis for the functionality of the textiles, they also ensure that the makers are in a position to establish trends internationally. 

Our Trevira CS catalogues provide an overview of the latest collections of flame retardant fabrics.

How Trevira CS works
How Trevira CS Bioactive works
Fields of application

 Lähde: Julkaisut | Kuituopas | Synteettiset kuidut | Polyesteri

Polyesteri (PES)

(Crimplene, Coolmax, Dacron, Diolen, Hollofil, Micrell, Quallofil, Tergal, Terylene, Thermastat, Thermolite, Thermoloft, Trevira, Tetoron, Trevira)
Polyesteriä valmistetaan mineraaliöljyistä sulakerhuumenetelmällä. Valmistusprosessissa voidaan vaikuttaa kuidun molekyylikokoon ja näin myös kuidun lujuuteen. Kuitua valmistetaan joko normaalilujana tai erikoislujana ja kuidun hienous valitaan käyttötarkoituksen mukaan. Filamenttikuiduista valmistetaan kaikkein hienoimpia mikrokuituja. Modifioimalla polyesterikuiduista saadaan erikoiskuituja, mm. erikoislujia, kiharia, kutistuvia, antistaattisia, nyppyyntymättömiä, profiloituja, palosuojattuja, onttoja sekä mikrokuituja.
Polyesterin tuotantomenetelmä patentoitiin 1949 Englannissa. Kuidun käyttökelpoisuus erilaisiin käyttötarkoituksiin on tehnyt siitä varsin suositun. Polyesterin tuotanto alkoi lisääntyä rajusti 1980-luvun alusta alkaen ja vuonna 2000 sitä tuotettiin jo lähes saman verran kuin puuvillaa. Polyesteri on luja kuitu, joka ei juurikaan rypisty ja oikenee itsestään. Kuitu kestää hyvin myös auringonvaloa. Polyesteriä käytetään joko yksinään tai sekoitteina parantamaan luonnonkuitujen ominaisuuksia tai vähentämään selluloosakuitujen rypistyvyyttä ja kutistumista.
Polyesterin käyttömahdollisuudet ovat monipuoliset, sitä käytetään mm. ulkoilu- ja urheiluvaatekankaisiin sekä muihin pukeutumiskankaisiin ja -neuloksiin. Lisäksi sitä käytetään sisustustekstiileihin ja teknisiin tarkoituksiin, kuten köysiin, nauhoihin ja purjekankaisiin. Katkokuituina polyesteriä käytetään vanuihin ja toppauksiin. Polyesteri on kierrätettävä kuitu: tuotteet voidaan sulattaa ja käyttää uudestaan.
Polyesterivaatteet tulisi pestä mahdollisimman usein väljässä vedessä. Valkoiset tuotteet pestään yleensä 60º C:ssa ja värilliset 40ºC:ssa. Mikäli tuotteet pestään väljästi niitä ei tarvitse juurikaan silittää. Sen voi kuitenkin tehdä tarvittaessa kostean liinan läpi enintään 150ºC:n lämmöllä. Polyesterituotteita ei kannata valkaista, sille kuitu saattaa kellastua. Kemiallinen pesu on sallittua. Tuotteet voidaan varovasti rumpukuivata.

Lisätietoja: CIRFS, Comité International de la Rayonne et des Fibres Synthétiques/The International Rayon and Synthetic Fibres Committee.

Lähteet:
Irma Boncamper: Tekstiilioppi Kuituraaka-aineet (Hämeen ammattikorkeakoulu, julkaisu C:20, 1999)
Päivi Talvenmaa: Tekstiilit ja ympäristö (Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry, 2001)
Raija Markula: Tekstiilitieto (WSOY, 9. uudistettu painos, 1999)
The International Rayon and Synthetic Fibres Committee CIRFS

Materiaalituntemus: bambun myyntipuhe

Bambu - uusiutuva kasvikuitu

 

 Bambu on ominaisuuksiltaan ylellisen pehmeää sekä kiiltää kuten merseroitu puuvilla. Bambu on nopeasti kasvava kasvi joten kyseessä on lähestulkoon uusiutuva luonnonvara. Lankana bambu on varsin painava. Kuidulla on antibakteerisia ominaisuuksia, joten se on hampun ohella saanut suosiota neulottuina ja virkattuina tiskirätteinä. Samoin ihoa vasten bambu tuntuu miellyttävältä.

 

BAMBU (bamboo viscose)

+ voi olla luonnostaan ekologinen, koska ei tarvitse keinotekoisia lannoitteita tai torjunta-aineita kasvaakseen (todellinen ekologisuus riippuu viljelymenetelmistä)

+ nopeakasvuinen

- bambu tehdään tavanomaisen viskoosin tapaan, jonka tuotantoprosessi vaatii paljon energiaa

Lähde: Vihreät vaatteet - Vihreät materiaalit 

 Jos bambun valmistusmenetelmä olisi viskoosin valmistusta vähempi energiasyöppö, se oli jopa erinomainen ekokuitu, toteaa Sanna Vatanen kirjassaan Neulo, virkkaa ja kirjo ekolangoista. (WSOY 2011, ISBN: 978-951-0-37047-6)


 

Materiaalituntemus: viskoosin myyntipuhe

Viskoosin ominaisuuksia

Viskoosi kuuluu muuntokuitujen ryhmään. Muuntokuidut ovat sellaisia luonnonmateriaaleista, yleensä selluloosasta, saatavia kuituja, joita on muokattava jotta ne saadaan käyttökelpoiseen muotoon.

Viskoosia on montaa erilaista ja niitä määrittävät raaka-aineen alkuperä (eli mistä puusta massa on saatu), eri käsittelyt viskoosin valmistuksessa, venytyskerrat ja venytystapa, sekä viimeistyskäsittelyt. Viskoosista saadaan kuitua niin vaatteisiin, vanuksi, imukykyisiin hygieniatuotteisiin, mattokuituihin, teollisuuskoneisiin ja autonrenkaisiin. 

Viskoosi on normaalisti kellertävän läpikuultava ja valkaistuna valkoinen. Normaalia kiiltoa voidaan poistaa lisäämällä himmennintä.

Verrattuna puuvillaan:
- viskoosi on suunnilleen samanpainoista puuvillan kanssa, koska tiheys on samaa luokkaa
- viskoosi on märkänä vähemmän lujaa kuin puuvilla
- viskoosi rypistyy enemmän kuin puuvilla ja pitää muotonsa puuvillaa huonommin
- viskoosi kestää hometta
- viskoosia eivät syö tuhohyönteiset
- viskoosi palaa reippaasti kuten puuvillakin
- viskoosi pitää silittää alhaisemmalla lämmöllä kuin puuvilla, vain n. 150 asteisella raudalla

Viskoosi voidaan käsitellä palonsuoja-ainein.

Samoin viskoosi voidaan valmistuksen aikana jo värjätä jolloin väri on sitoutunut molekyylitasolla kuituun. 

Viskoosin valmistus on perustavanlaatuisesti tyypillinen muuntokuitujen valmistusprosessi:

1. Raakaaineesta kehruuliuoksen valmistaminen: 

Puunjalostustehtailta tuleva selluloosa (esim. koivu, kuusi, eukalyptus) käsitellään jotta siitä saadaan yhtenäinen juokseva ja selluloosapitoisuudeltaan puhdas liuos. Merserointi natriumhydroksidilla, esikypsytys jossa liuos reagoi ilman hapen kanssa, sekä rikitys joka muuttaa alkaaliselluloosan selluloosaksantaatiksi. Raaka-aine ei enää ole silkkaa selluloosaa.

2. Liuoksen notkeuttaminen

Liotuksessa selluloosaksantaatti lasketaan jälleen natriumhydroksidiliuokseen ja sekoitetaan voimakkaasti. Nyt syntyy viskoosi, oranssikeltainen liuos, jonka mukaan kuitu on saanut nimensä. Jälkikypsytyksessä annetaan seoksen seistä huoneenlämmössä jopa vuorokausi, ja kehrättävyys paranee. Suodatuksen ja ilmanpoiston aikana liuoksesta poistetaan epäpuhtaudet.

3. Kuidun kehrääminen

Massa puristetaan kehruusuulakkeen läpi, ja kehruuliemen molekyylit muuttuvar jälleen selluloosaksi. Tämä edestakainen muuttuminen on myös termin regenerated fibre taustalla. Kuituja voidaan vielä jälkikäsitellä.

Viskoosista voidaan tehdä sekä katkokuituja että filamentteja. Katkokuidut myydään paaleissa kuten selluloosa, ja filamentit keloilla. Katkeet valmistetaan yleensä muihin kuituihin sekoitettavaksi, esim. puuvillan, ja kohdekuidun pituus määrää, miten lyhyiksi viskoosikatkeet leikataan. Viskoosifilamentti voi olla lähes miten pitkä tahansa.

Ekolankoja muualla

Ekolangat puhuttavat onneksi muitakin

Mikä tekee langasta ekologisen? Entä kuinka paljon lanka on matkustanut maailmalla ennenkuin se on kannettu kaupasta kotiin? Jos materiaali tuotetaan yhtäällä, karstataan toisaalla ja vielä vaikka kehrätään kolmannessa paikassa, voi kilometrejä kertyä yhdelle vyyhdelle tai lankakerälle aika retki.

Utuna tekee langat suomalaisesta villasta ja värjäys ja kerät tehdään Suomessa.

Ulla-neulelehdessä esiteltiin ja arvioitiin ekolankoja. Hyviä arvioita sekä kuvia, mukana niin lampaanvilla, alpakka, hamppu kuin puuvillakin!


Sanna Vatasen kirjaa ekolangoista on arvioinut m.m.

Leena Lumi: Neulo, virkkaa ja kirjo ekolangasta

Ötököiden kuvia ja eritteitä

Silkkiperhosten jännittävä maailma

 ja muidenkin ötököiden

sekä käyttö "luonnontuotteissa"

 

Ihan totta, tämä on tosi tosi kiinnostavaa. Samalla kun lukijat kaikki kaikkoavat, siirryn ihmettelemään toukkien ja koteloiden kuvia.

Silkkiperhosia on useita eri lajeja, ja ne kaikki näyttävät erilaisilta ja syövät eri asioita! (Tämä on erittäin mielenkiintoista! Jes/yök!)

kuva: Michael Cook, www.wormspit.com

Wormspit 

Mainio sivu, jossa paljon tietoa silkkiperhosista ja niiden kasvatuksesta. Sivuston nimi on hauska viittaus siihen tietoon, että silkki on toukkien ilmassa kovettunutta eritettä.

Jääkaappimunista toukiksi vaihe vaiheelta

Villit silkit 
En tiennytkään, että silkkiperhosia esiintyy myös Pohjois-Amerikassa!

Erin viljely
Samia ricini eli Eri-silkkiperhonen on intialaisen silkin pieni tuottaja
Kuvasarjan lopussa esiintyvät kotelosta kuoriutuneet perhoset, joiden soidinmenotkin näkyvät kuvissa. Todella opettavainen kuvasarja!

Koteloiden vertailu
Hyödyllinen esimerkki silkkiperhosten eroista!






Aurorasilk
Cheryl Kolanderin sivusto silkistä, silkinkasvatuksesta, värjäämisestä.

Tällä sivustolla löytyy useita eläinperäisiä tuotteita, ei vain silkkiä, vaan myös silkkisaippuaa, silkkiäisperhosen munia, ja karmiini-nimisen väriaineen tuottavia cochineal-hyönteisen kuolleita kuoria.

 

kuva: Cheryl Kolander, http://www.aurorasilk.com/

Luonnonkuiduista ja luonnonväreista selvän ottaminen on tekstiilialalla hyödyllistä joten kannattaa näihinkin vähintään lukemalla tutustua.

Materiaalituntemus: eläinkuitujen myyntipuhe

Eläinkuituja ovat lampaanvillan ohella seuraavien eläinten turkin karva:


- alpakka
- vikunja
- guanako
- laama
- kameli
- vuohi, erityisesti
- angoravuohi, jonka karvaa kutsutaan mohairiksi, sekä
- kashmirvuohi
- kani, erityisesti
- angorakani
- chinchilla
- lehmä, jonka karvaa käytetään jonkin verran.

Kamelinkarvatakki, mohairneule, kashmirhuivi, angoraneule... kaikki ovat eläinkuituja, eli koostuvat eläinproteiinista, lähinnä keratiinista. Kaikille karvasta koostuville kuiduille pätevät kuta kuinkin samat hoito-ohjeet:

- pestään mahdollisimman harvoin ja ensi kädessä aina tuuletetaan
- pesu mahdollisimman haaleassa vedessä, 30 astetta tai korkeintaan 40 astetta lämpimässä
- neutraalilla pesuaineella hellävarainen pesu, mieluiten käsin

Kaikki eläinkuidut voivat vanuta joten huopumisen estämiseksi pitäisi pesuvaiheessa välttää mekaanista kulutusta, lämpötilaeroja ja lämpötilan vaihteluita. Neule saattaa kutistua tai rypistyä ja huopua osittain.


Silkin hoito

Silkkikangasta pitää varjella vedeltä tai tahriintumiselta, mutta sitä voi silti pestä, mikä kuulostaa minusta ristiriitaiselta.

Finatex:

" Silkillä on korkea kosteudenimukyky ja se eristää hyvin lämpöä. Silkki kestää huonosti mm. auringonvaloa ja hikeä ja sähköistyy kuivassa ilmassa.

Silkkituotteiden hoidossa tulee olla huolellinen. Silkkivaatteet tulee pestä riittävän usein, sillä alkalit ja hiki heikentävät niiden kestävyyttä ja saattavat muuttaa tuotteen värejä. Silkkituotteille suositellaan vesipesua 30ºC vedessä neutraalilla pesuaineella. Silkki siliää helpoimmin kosteana, mutta silityslämpötila saa olla korkeintaan 150ºC. Silkkituotteet voidaan pestä myös kuivapesuna. Silkkiä ei saa kuivata kuivausrummussa."

Lähde: Finatex.fi Julkaisut | Kuituopas | Eläinkuidut | Silkki







Eläinkuitua on myös silkki, jota saadaan kehräämällä mulperiperhosen kotelot. Yhdessä kotelossa on jopa 3000 metriä silkkirihmaa, jonka toukka on kutonut ympärilleen. Rihma kerätään kotelosta puolalle (reeling), ja silkkikuitua voidaan saada jopa 900 metriä.

Silkkiä saadaan sekä kasvatettuna (eli kyse on toukkafarmeista!) sekä luonnossa eläneiden toukkien kutomana, nk. villisilkkinä. Eri perhoslajien kutomaa silkkiä ovat m.m. Erisilkki, intialainen tasarsilkki, intialainen tussahsilkki, kiinalainen tussahsilkki ja mugasilkki.

Yleensä kotelot keitetään jolloin metamorfoosissa oleva perhosen aihio sen sisällä kuolee, mutta myös auenneista, tyhjistä koteloista voidaan tuottaa silkkiä. Silloin kuitu ei ole yhtenäinen, vaan murtunut niistä kohdista joista kotelo on auennut, ja silkkiin tulee epätasainen pinta. Lankaa ei puolata (reel) vaan harjataan (gumming) ja kehrätään (spin).

Tällaista villisilkkiä kutsutaan ahimsa- tai peace silkiksi. Ahimsa on m.m. Mohandas Gandhin käyttämä termi, joka tarkoittaa väkivallasta pidättäytymistä. Monet silkkiteollisuuden termit ovat käytössä samanaikaisesti eikä nimestä välttämättä heti voi päätellä, miten se on valmistettu. Samoin "väkivallaton silkki" voi olla tarhattujen toukkien valmistamaa ja toukkia m.m. pakastetaan ja jätetään ruokkimatta.



Lähteet:
http://www.wormspit.com/peacesilk.htm luettu 6.12.2012
http://www.aurorasilk.com/fabrics/silks_matte_and_peace/index.html luettu 6.12.2012
http://www.ecofashionworld.com/Glossary/Cruelty-Free-Silk-or-Peace-Silk.html luettu 6.12.2012
http://thegreenconnoisseur.blogspot.fi/2009/03/what-is-peace-silk.html luettu 6.12.2012

Materiaalituntemus: Eläinkuidut

Lähde: Finatex

Julkaisut | Kuituopas | Eläinkuidut | 

Alpakka (WP)

Alpakka on kamelin sukuinen eläin, joka elää Etelä-Amerikan vuoristoseuduilla osittain villinä. Vapaana kasvavat alpakat vangitaan vain keritsemistä varten joka toinen vuosi. Alpakkaa tuotetaan vuosittain noin 4000 tonnia. Tärkeimmät tuottajamaat ovat Peru, Bolivia, Equador ja Argentiina. Alpakkaa on alettu tarhata 1980-luvulta asti myös Australiassa, Uudessa-Seelannissa, USA:ssa ja Kanadassa. Tarhatut alpakat voidaan keriä kahdesti vuodessa. Yhdestä alpakasta saadaan 3-5 kg villaa. Muita Etelä-Amerikan kamelieläimiä ovat laama, vikunja ja guanaco.

Alpakan villa on joustavaa ja erittäin hyvin lämpöä eristävä. Alpakan karva on hyvin pitkää, 20-30 cm. Alpakan villaa on yli 17 valkoista, mustaa ja ruskean eri sävyä. Villa käytetään yleensä luonnonvärisenä, mutta valkoinen villa on kysytyintä, sillä sitä voidaan myös värjätä.

Alpakkaa käytetään etupäässä neulelankoihin ja vaatteisiin sellaisenaan tai sekoitteina villan tai muiden korkealuokkaisten karvojen kanssa. Alpakkatuotteita hoidetaan samoin kuin villaa: pestään hellävaroin korkeintaan 40º C:ssa vedessä mahdollisimman neutraalilla pesuaineella.

Lisätietoja: International Alpaca Association

Lähteet:
Irma Boncamper: Tekstiilioppi Kuituraaka-aineet (Fredrika Wetterhoffin Kotiteollisuusopettajaopisto 1991, Hämeen ammattikorkeakoulu 1999)
Päivi Talvenmaa: Tekstiilit ja ympäristö (Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry 1998)
Raija Markula: Tekstiilitieto (WSOY, 9. uudistettu painos 1999)
Suuri Suomalainen Käsityökerho: Lankojen ihmemaa -artikkelisarja 1984

Angora (WA)

Angoraa saadaan angorakanin turkiskarvasta. Angorakani on tuotu oletettavasti Turkista Angoran maakunnasta Ranskaan 1700-luvun alkupuolella. Angorakaneja tarhataan nykyisin monissa maissa mm. Ranskassa, Kiinassa, Japanissa ja Perussa. Angoraa tuotetaan vuosittain alle 10 000 tonnia. Kanit keritään neljä kertaa vuodessa. Yksi kani tuottaa 300-500 g angoravillaa vuodessa.

Angora on erittäin lämmöneristävää ja sen kosteudenimukyky on erinomainen. Angora on kevyttä, kiiltävää ja sileää. Koska angora on luonnostaan suora kuitu, sen kehrääminen on vaikeaa ja lisäksi se on helposti vanuvaa. Tämän vuoksi angoraa sekoitetaan villan, alpakan, polyamidin tai polyakryylin kanssa. Angoraefekti saadaan aikaan jo 10-30 % osuudella angorakarvaa. Angoraa käytetään neulelankoihin, urheilu- ja alusasuihin, lähinnä lämpö- ja reumakerrastojen materiaalina.

Angoratuotteille suositellaan hellävaraista käsinpesua neutraalilla hienopesuaineella. Pesussa tuotteiden hankaamista ja vääntämistä tulee välttää, ettei tuote vanu ja kutistu. Joillekin angoratuotteille suositellaan kuivapesua.

Lähteet:
Irma Boncamper: Tekstiilioppi Kuituraaka-aineet (Fredrika Wetterhoffin Kotiteollisuusopettajaopisto 1991, Hämeen ammattikorkeakoulu 1999))
Päivi Talvenmaa: Tekstiilit ja ympäristö (Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry 1998)
Raija Markula: Tekstiilitieto (WSOY, 9. uudistettu painos 1999)
Suuri Suomalainen Käsityökerho: Lankojen ihmemaa -artikkelisarja 1984

Mohair (WM)

Mohairia saadaan angoravuohen peitinkarvoista. Mohairvuohi on alunperin kotoisin Tiibetistä, josta se myöhemmin levisi Turkkiin. Nykyisin angora- eli mohairvuohia kasvatetaan Turkissa, Etelä-Afrikassa, Argentiinassa sekä USA:ssa Teksasissa. Mohairvuohia arvioidaan olevan yli 6 milj. Vuohet keritään kahdesti vuodessa ja mohairvillaa tuotetaan vuosittain runsaat 20 000 tonnia.

Mohairkuitu on hyvin pitkää ja kiiltävää. Luonnostaan mohair on valkoista, harmahtavaa tai ruskehtavaa. Kuitu on hyvin oikeneva, sähköistymätön ja luja. Mohairia käytetään sekä sellaisenaan tai sekoitettuna pääasiassa villan kanssa mutta myös alpakan, kamelinkarvan, puuvillan ja tekokuitujen kanssa. Sekoitteissa jo 15-25 % osuus mohairia lisää tuotteeseen kuohkeutta ja antaa kiiltoa.

Mohair on hyvin helposti puhdistuvaa. Pysyäkseen hyvänä mohairtuotteen tulee antaa 'levätä' ja tuotetta kannattaa tuulettaa usein. Muuten mohairia hoidetaan kuin villaa: pestään haaleassa vedessä miedolla pesuaineella ja tasokuivataan. Pesun jälkeen kevyt harjaus palauttaa mohairin pörröisyyden. Tuotteen silitystä tulee välttää.

Lisätietoja: The International Mohair Association

Lähteet:
Irma Boncamper: Tekstiilioppi Kuituraaka-aineet (Fredrika Wetterhoffin Kotiteollisuusopettajaopisto 1991, Hämeen ammattikorkeakoulu 1999)
Päivi Talvenmaa: Tekstiilit ja ympäristö (Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry 1998)
Raija Markula: Tekstiilitieto (WSOY, 9. uudistettu painos 1999)
Suuri Suomalainen Käsityökerho: Lankojen ihmemaa -artikkelisarja 1984

Kameli (WK)

Kamelinkarvaa saadaan kaksikyttyräisistä kameleista, joita pidetään Luoteis-Kiinan ja Mongolian alueella kotieläimenä. Kamelista saadaan keväällä karvanlähdön aikaan hienoa alusvillaa ja karkeaa peitinvillaa. Kamelinkarvaa tuotetaan vuosittain noin 5 000 tonnia, päätuottajamaa on Kiina.

Hieno kamelinkarva muistuttaa ominaisuuksiltaan vuohien karvoja: se on hieman kiharaista ja siinä on silkkimäinen kiilto. Sitä sekoitetaan tavallisesti villan mutta myös mohairin, kashmirin, puuvillan ja synteettisten kuitujen kanssa. Hienoa kamelinkarvaa käytetään sellaisenaan tai sekoitteina neuleisiin sekä takkikankaisiin. Karkeasta päälliskarvasta valmistetaan köysiä, hihnoja, telttakankaita sekä huopia.

Kamelinkarvasta valmistetut vaatteet pestään 30°C asteisessa vedessä neutraalilla pesuaineella hellävaroen, ettei karva vanu.


Lähteet:
Irma Boncamper: Tekstiilioppi Kuituraaka-aineet (Fredrika Wetterhoffin Kotiteollisuusopettajaopisto 1991, Hämeen ammattikorkeakoulu 1999)
Päivi Talvenmaa: Tekstiilit ja ympäristö (Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry 1998)
Raija Markula: Tekstiilitieto (WSOY, 9. uudistettu painos 1999)
Suuri Suomalainen Käsityökerho: Lankojen ihmemaa -artikkelisarja 1984

Kashmir (WS)

Kashmir on kashmirvuohen erittäin hienoa alusvillaa, joka kerätään talteen vuosittain eläinten karvanlähtöaikaan. Yksi kashmirvuohi tuottaa villaa noin 500 g. Kashmirvillaa tuotetaan vuosittain noin 4 000 - 5 000 tonnia. Kashmirin tuottajamaita ovat Kiina, Iran, Mongolia, Intia ja Turkki.

Kasmiria käytetään sellaisenaan tai sekoitettuna pääasiassa villan kanssa mutta myös silkin, puuvillan tai synteettisten kuitujen kanssa. Kasmiria käytetään hienona kampalankana mm. ompelulankoihin, solmioihin ja huiveihin sekä karstalankana naisten pukukankaisiin.

Koska kashmir on hienoa merinovillaakin hienompi kuitu, tulee sen hoidossa olla erittäin varovainen. Kashmirtuotteet pestään haaleassa vedessä neutraalilla pesuaineella hellävaroen. Koska kashmir myös vanuu helpommin kuin villa, tulee tuotteen käsittelyssä varoa mekaanista muokkausta.


Lähteet:
Irma Boncamper: Tekstiilioppi Kuituraaka-aineet (Fredrika Wetterhoffin Kotiteollisuusopettajaopisto 1991, Hämeen ammattikorkeakoulu 1999)
Päivi Talvenmaa: Tekstiilit ja ympäristö (Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry, 1998)
Raija Markula: Tekstiilitieto (WSOY, 9. uudistettu painos, 1999)
Suuri Suomalainen Käsityökerho: Lankojen ihmemaa -artikkelisarja, 1984

Laama (WL)

Laama on kamelin sukuinen eläin, jota esiintyy Etelä-Amerikassa. Laama on kotieläin toisin kuin osittain villi alpakka ja harvinaisemmat laamaeläimet vikunja ja guanaco. Laaman villaa tuotetaan vuosittain noin 600 tonnia pääasiassa Boliviassa. Uroslaamaa käytetään kuormajuhtana ja naaraslaaman villa keritään tekstiilitarkoituksiin joka toinen vuosi.

Laamasta saadaan kahdenlaista karvaa: karkea peitinkarvaa ja hienoa alusvillaa. Laaman villa on lämmintä, kevyttä ja sillä on hyvä vetolujuus. Laaman villaa käytetään lähinnä eläimen kasvualueella perinteisiin tuotteisiin: siitä valmistetaan ponchoja, huopia ja mattoja. Laaman karvasta valmistettuja tuotteita hoidetaan samoin kuin villatuotteita: pestään hellävaroen korkeintaan 40° C:ssa vedessä mahdollisimman neutraalilla pesuaineella.


Lähteet:
Irma Boncamper: Tekstiilioppi (Fredrika Wetterhoffin Kotiteollisuusopettajaopisto, 1991)
Päivi Talvenmaa: Tekstiilit ja ympäristö (Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry, 1998)
Raija Markula: Tekstiilitieto (WSOY, 9. uudistettu painos, 1999)
Suuri Suomalainen Käsityökerho: Lankojen ihmemaa -artikkelisarja, 1984

Naudankarva (HR)

Nautaeläimistä saatavat karvat ovat yleensä lähinnä karkeita jouhia tai harjaksia. Näitä on käytetty perinteisesti harjojen valmistukseen. Jouhia käytetään hyvin vähän tekstiiliteollisuudessa. Niitä pystytään käyttämään matto- ja huopalangoissa tehosteina sekä huonekalukankaissa puuvilla- tai pellavaloimeen yhdistettynä. Jouhia ja harjaksia saadaan myös sioista, hevosista (HS), vuohista (HZ) sekä koirista.

Jakkihärästä saadaan kehrättäväksi sopivaa pehmeää kuitua. Tuotanto on kuitenkin hyvin vähäistä ja sillä on lähinnä paikallista merkitystä.

Lähteet:
Irma Boncamper: Tekstiilioppi (Fredrika Wetterhoffin Kotiteollisuusopettajaopisto, 1991)
Päivi Talvenmaa: Tekstiilit ja ympäristö (Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry, 1998)
Raija Markula: Tekstiilitieto (WSOY, 9. uudistettu painos, 1999)
Suuri Suomalainen Käsityökerho: Lankojen ihmemaa -artikkelisarja, 1984

Materiaalituntemus: Silkki

Silkki - luontaista hohtoa?

Alla kopioitua perustietoa silkistä. Linkit mulperiperhostoukkien kasvatukseen ym löytyvät seuraavasta blogikirjoituksesta.

Silkki (SE)

Silkkiä saadaan pääasiassa viljellyn mulperi- eli silkkiperhosen toukan kehräämästä kotelosta eli kokongista, mutta myös jonkin verran villiperhosten koteloista. Silkin valmistus keksittiin Kiinassa tiettävästi 2640 e.Kr. ja Kiina hallitsi markkinoita Silkkitien aikaan, jolloin silkkiä myytiin painostaan kultaa. Ensimmäisen vuosituhannen puolivälin aikoihin silkin valmistus levisi myös Japaniin, Intiaan, Persiaan sekä Arabiaan. Keskiajalla silkin viljely levisi myös Eurooppaan, aluksi lähinnä Italiaan. Tekokuidut ovat vähentäneet silkin merkitystä tekstiiliraaka-aineena. Nykyisin silkkiä tuottavat pääasiassa Kiina ja Intia sekä Japani. Euroopassa on keskitytty lähinnä silkin jalostamiseen. Silkkiä tuotettiin 2002 noin 132 000 tonnia.

Silkkiperhosnaaras elää yleensä vain noin 3 vuorokautta, jonka aikana se munii 300-700 munaa. Munat talvehtivat ja keväällä niistä kehittyy toukkia, jotka syövät mulperipuun lehtiä. Noin kuukauden kuluttua toukka alkaa kehrätä ympärilleen koteloa, joka muodostuu toukan kehruurauhasissa syntyvästä valkuaisaineesta, fibroiinista sekä toukan erittämästä seriinistä, joka liimaa fibroiinisäikeet kuiduksi. Valmiit kokongit höyrytetään ja serisiini pehmitetään kuumassa vedessä kuitujen irrottamiseksi. Kuolleet toukat käytetään ravinnoksi, sillä ne ovat kiinaisessa keittiössä suurta herkkua. Yhdestä kokongista saadaan noin 4000 m yhtäjaksoista säiettä, joista kelaamalla saadaan jopa 900 m lankaa.

Silkkiä käytetään vaatetuskankaiden raaka-aineena yleensä sellaisenaan hieman kalliimmissa tuotteissa sekä sekotteina muiden kuitujen kanssa. Silkki on ohut, mutta erittäin luja ja taipuisa kuitu, jossa on hieno kiilto. Silkillä on korkea kosteudenimukyky ja se eristää hyvin lämpöä. Silkki kestää huonosti mm. auringonvaloa ja hikeä ja sähköistyy kuivassa ilmassa.

Silkkituotteiden hoidossa tulee olla huolellinen. Silkkivaatteet tulee pestä riittävän usein, sillä alkalit ja hiki heikentävät niiden kestävyyttä ja saattavat muuttaa tuotteen värejä. Silkkituotteille suositellaan vesipesua 30ºC vedessä neutraalilla pesuaineella. Silkki siliää helpoimmin kosteana, mutta silityslämpötila saa olla korkeintaan 150ºC. Silkkituotteet voidaan pestä myös kuivapesuna. Silkkiä ei saa kuivata kuivausrummussa.


Lähteet:
Irma Boncamper: Tekstiilioppi (Fredrika Wetterhoffin Kotiteollisuusopettajaopisto, 1991)
Päivi Talvenmaa: Tekstiilit ja ympäristö (Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry, 1998)
Raija Markula: Tekstiilitieto (WSOY, 9. uudistettu painos, 1999)
Suuri Suomalainen Käsityökerho: Lankojen ihmemaa -artikkelisarja, 1984
Lähde: Finatex.fi Julkaisut | Kuituopas | Eläinkuidut | Silkki

Mutta mitä vikaa voi olla silkissä?

Silkintuotannossa tapetaan erittäin suuria määriä eläimiä. Silkkiperhosen toukka kehrää itselleen kotelon, jonka sisällä se käy läpi muodonmuutoksen aikuiseksi perhoseksi. Ihminen käyttää raaka-aineena tätä silkkilankaa. Kotelon silkkilangat katkeilevat, kun perhonen tulee ulos kotelosta. Estääkseen tämän, ihminen tappaa toukat niiden vielä ollessa kotelossa. Näin saadaan pidempiä silkkilankoja. Yleisimmät tappokeinot ovat kuumentaminen auringossa tai uunissa, tukehduttaminen vesihöyryllä ja keittäminen.

Tutkimusten mukaan silkkiperhostoukan elimistö tuottaa fyysisenä reaktiona kipuun samankaltaisia aineita kuin ihmisen elimistö. Silkkiperhosen toukkia on tapettava 1500, jotta saadaan sata grammaa silkkiä.

Epäekologinen puuvilla

Onko puuvilla (lainkaan) luonnonmukaista? 


Mainoskampanjat 1900-luvun loppuvuosikymmeninä ylistivät puuvillaa, sen helppohoitoisuutta, arkisuutta, puhtautta ja mainiota luonnollisuutta - olihan se luonnonkuitu - ja kyseessä oli puuvillateollisuudelle merkittävän nostatuksen aikaan saanut kasvojen kohotus. Hetken aikaa muodissa olleen keinokuidut siis herättivät puuvillanjalostajat kunnon vastatoimiin. Puuvillaan liittyviin ympäristö- ja ihmisoikeusongelmiin on jälleen alettu kiinnittää huomiota luomu- ja reilun kaupan sertifiointijärjestelmien myötä.

Puuvillan kehräämistä Vietnamissa

Bundesarchiv, Bild 183-1987-0402-002 / CC-BY-SA 

[CC-BY-SA-3.0-de (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0/de/deed.en)], 

Wikimedia Commons

Bundesarchiv Bild 183-1987-0402-002, Mittweida

 

"Puuvillan kasvatus elättää yli sataa miljoonaa ihmistä, joista 90 prosenttia kehitysmaissa. Korkeintaan muutama prosentti viljelijöistä viljelee kestävällä tavalla. Puuvillan viljelyssä käytetään huikeat määrät kemikaaleja ja kasteluvettä. Puuvilla-alan ja aatteellisten järjestöjen yhteistyöelin Better Cotton Initiativen mukaan puuvillanviljely kuluttaa kohtuuttomasti vettä, tuhoaa hedelmällistä maaperää ja uhkaa luonnon monipuolisuutta. Ei siis kovin luontoystävällistä.
Entä ihmisystävällistä?

"Ihan sellaisenakaan puuvilla ei näyttäytyne niille uzbekistanilaisille koululaisille, jotka pakotetaan vuosittain "vapaaehtoiseen" työhön puuvillan korjaamiseen, jotta saataisiin rahaa pitkälti puuvillarahoilla elävän Uzbekistanin diktatuurin ylläpitämiseen. Lapsiraasut nukahtavat illalla rättiväsyneinä jaksamatta aina edes syödä, jotta saisivat kerättyä voimia seuraavan päivän työrupeamaa varten. Järin ihmisystävälliseltä ei myöskään tunnu beniniläisen puuvillanviljelijän käyttämät hengenvaaralliset torjunta-aineet, joita hän ilman hengityssuojaimia suihkuttelee pellollaan.

"Entäpä sitten globaali puuvillakauppa? Tarkoittaako korkea hinta sitä, että tuo samainen viljelijä saa enemmän rahaa sadostaan? Tai tekeekö korkea hinta ekologisen ja viljelijäystävällisen puuvillanviljelyn kannattavaksi, jolloin torjunta-aineet voisi jättää pois?
Valitettavasti näin ei taida useinkaan olla.

"Vaikka esimerkiksi juuri länsiafrikkalaiset pienviljelijät tuottavat puuvillaa edullisesti, ne jäävät helposti nuolemaan näppejään isojen toimijoiden viedessä voitot. Toisaalta Yhdysvaltojen, EU:n ja Kiinan maksamat tuotantotuet johtavat aika ajoin puuvillan ylituotantoon, mikä laskee hintoja. Nämä hintanotkahdukset tuntuvat välittömästi pienviljelijän toimeentulossa."

Lähde: Johanna Latvala: Älä anna puuvillan puhtoisen ja pehmeän mielikuvan hämätä

Puuvillapaalien lastaamista Togossa

 Bundesarchiv, Bild 137-003033 / CC-BY-SA [CC-BY-SA-3.0-de 

(http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0/de/deed.en)]

Wikimedia Commons

"Perinteinen puuvillan viljely vaatii kasvaakseen paljon vettä, keinotekoisia lannoitteita ja kasvitautien ehkäisemineen torjunta-aineita. Suurin ongelma puuvillan viljelyssä on keinotekoisten lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttö (käytettyjen kemikaalien valtavaa määrää kuvaa se, että noin 50% puuvillan hinnasta muodostuu torjunta-aineista ja lannoitteista). Näillä kemikaaleilla on laaja-alaisia vaikutuksia ympäristöön:
-Maaperän köyhtyminen ja luonnon monimuotoisuudeen väheneminen, kun tehoviljellään samaa kasvia yhdellä paikalla vuodesta toiseen.
-Vesistön saastuminen, kun viljelyssä ja tuotannossa käytettyjä kemikaaleja pääsee vesistöön.
-Torjunta-aineiden lisääntyvä käyttö, sillä tuholaiset tulevat ajan kanssa immuuneiksi käytetyille torjunta-aineille.
-Viljelijöiden altistuminen kemikaaleille, sillä usein vaadittavia suojavarusteita ei käytetä tai ei ole saatavilla. Vuosittain jopa 20 000 viljelijää kuolee tuholaismyrkkyihin ja ainakin miljoona tapausta vaatii sairaalahoitoa (lähde: EFJ).


Lähde: Vihreät Vaatteet: Puuvillan salaiset ainesosat

By National Institute for Occupational Safety and Health (NIOSH) from USA (Cotton jins in use) 

[CC-BY-2.0 (http://creativecommons.org/licenses/by/2.0) or Public domain],Wikimedia Commons

 Reilun kaupan puuvillaa tulee Suomeen ainakin Malista, Kamerunista, Intiasta, Perusta, Burkina Fasosta ja Senegalista.- Fairtrade Finland > Puuvilla

Puuvillan likainen tarina

Puuvillan likaiset jäljet

Gunilla Anderin kirja Puuvillan likainen tarina valottaa puuvillantuotannon kääntöpuolta. Puuvillapelloilla työskentelevät orjat Amerikan yhdysvaltojen syvässä Etelässä ovat ehkä jääneet Tuulen Viemään lehdille, mutta puuvillaankorjuu on yhä tänä päivänä monelle ihmiselle silkkaa orjatyötä. 

 

 Like > Yleiset tietokirjat > Puuvillan likainen tarina

"Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen Uzbekistania hallinnut diktaattori Islam Karimov on pitänyt puuvillasadon korjaamista kansalaisvelvoitteena, ja työhön käytetään lapsia. He tienaavat raskaasta työstä enimmillään reilusti alle euron päivässä, ja tästä vielä vähennetään ateriakulut. Vientituloista voiton käärivät Anderin mukaan Karimov ja hänen lähipiirinsä."
– Ruotsalaisena vaatteenostajana olen siis silloin tällöin väistämättä Karimovin asiakas, Ander kirjoittaa. "

"Aasian isot vaateteollisuusmaat ovat Uzbekistanin puuvillan uskollisia ostajia. Uzbekistanilainen ihmisoikeusaktivisti Suhrob Ismailov sanoo kirjassa, että ilman lapsia hallinto ei saisi poimittua puuvillaa yhtä halvalla ja menettäisi vientitulonsa ja katteensa. "

"Vuonna 2007 isot kauppaketjut Wal-Mart, Tesco ja Marks & Spencer alkoivat boikotoida uzbekkipuuvillaa lapsityövoiman käytön takia, minkä vuoksi Uzbekistan kielsi lapsityövoiman käytön." - Saatat olla tietämättäsi diktaattorin asiakas - Taloussanomat.fi

Anderin kirjassa kerrotaan, kuinka lapsityövoimakielto oli käytännössä voimassa yhden viiikon, jonka jälkeen lapset jälleen patistettiin koulusta työhön puuvillapelloille, jopa marraskuuhun saakka.

Malilainen puuvillatehdas 

By Olivier Epron (Olivier Epron) [GFDL (http://www.gnu.org/copyleft/fdl.html)  

CC-BY-SA-3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0/)], Wikimedia Commons

Länsi-Afrikan puuvillatuottajat ja maailmankaupan säännöt

Läntisen Afrikan maat, joissa puuvillaa viljellään ilmastollisesti suotuisissa olosuhteissa ja usein pienviljelyksillä, puuvilla on helposti ainoa elinkeino. Puuvillasta elannon saaminen on kuitenkin vaikeaa, ja käypää hintaa on hankala saada. 

Ander kuvaa kirjassaan neljän afrikkalaisen puuvillatuottajamaan, "Cotton 4":in, Beninin, Burkina Fason, Malin ja Tsadin, pyrkimyksiä saada puuvillantuotannon oikeudenmukaisuus Maailman kauppajärjestö WTO:n asialistalle. Tarinan käänteet purkautuvat kuin dekkarissa tai toimintaelokuvassa, kun Yhdysvallat suurine kansallisine puuvillatukiaisineen vastustaa yhden ainoan viljelykasvin kaupan vapauttamisen ottamista käsittelyyn. Seikkailuksi muuttuva tositarina seuraa m.m. puuvilla- ja ay-aktivisti Francois Traorén matkaa kokouksiin ja lobbaamaan. 

"Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailmanpankki ovat edellyttäneet luottojensa ehdoksi sitä, että maat purkavat säännöstelyn eivätkä anna tukiaisia viljelijöilleen.

Samaan aikaan maailman suurin puuvillanviejä Yhdysvallat tukee puuvillanviljelijöitään miljardeilla dollareilla vuosittain. Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa on käyty vuosikymmenen ajan vääntöä tästä ristiriidasta, mitä Ander kuvaa kirjassaan seikkaperäisesti.

Yhdysvaltojen tukipolitiikka on saanut vuosien saatossa aikaan muun muassa ylituotantopiikkejä, mikä on entisestään painanut puuvillan hintaa alas ja lisännyt kehitysmaiden viljelijöiden ahdinkoa. Vuosina 1996–2001 puuvillatuet kuusitoistakertaistuivat. Rikkaiden maiden protektionismi pitää siis puuvillan hinnat alhaisina, ja afrikkalaisviljelijät ovatkin kuvanneet tilannetta nykyajan orjuudeksi.

Euroopan unioni ei ole Anderin mukaan Yhdysvaltoja puhtoisempi pyrkimyksissään suojata maatalouttaan." (Lainaukset - Saatat olla tietämättäsi diktaattorin asiakas - Taloussanomat.fi)

Kemikaalidumppaus 

Sen lisäksi, että puuvillan vettä kuluttava viljely jatkuu Uzbekistanissa samalla kun miljoonilla uzbekeillä ei ole vesijohtovettä, kolmannen maailman puuvillanviljely on muodostanut uuden asiakaskunnan torjunta-aineille, jotka on suurilta osin kielletty länsimaissa.

"Puuvillan viljely haukkaa 2,5 prosenttia maailman peltoalasta, mutta peräti 11 prosenttia torjunta-aineista. 

Viljelyssä käytetyistä torjunta-aineista saa myrkytyksen kolme miljoonaa ihmistä vuodessa ja 40 000 kuolee."

Lähteet: 

Gunilla Ander: Puuvillan likainen tarina (Like 2011) ISBN: 978-952-01-0635-5 

Johanna Latvala: Älä anna puuvillan puhtoisen ja pehmeän mielikuvan hämätä

Puuvillatehdas. Edgar Degas 

[Public domain], Wikimedia Commons

Jatkuu:  Epäekologisen puuvillan ongelma

Materiaalituntemus: puuvilla

Puuvillan myyntipuhe: 

Puuvilla on monipuolinen kasvikuitu, jota voi värjätä ja muokata. Kuitu koostuu puuvillakasvin siementen hahtuvista, jotka kerätään sadonkorjuussa. Selluloosasta lähes täysin koostuva kuitu on vaaleaa, ns. luonnonvalkoisen väristä, tai keltaista ennen käsittelyä, mutta muuttuu pesun jälkeen kirkkaan valkoiseksi. Kuitua ei välttämättä tarvitse valkaista.

Puuvillahahtuvaa
 
By Frobles (Own work) [GFDL (http://www.gnu.org/copyleft/fdl.html) or 

CC-BY-SA-3.0-2.5-2.0-1.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0)], 

Wikimedia Commons

Puuvillaa kasvatetaan runsasta vettä sekä lämmintä ilmastoa tarvitsevilla pelloilla Lähi-Idässä, Kaukasuksella, Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Intiassa. Tunnetuin puuvillan janoisuuden aiheuttama alueellinen ympäristövaikutus on Araljärven kuivuminen. Puuvillapellot on käytännössä keinokasteltava.

Puuvillan käyttöominaisuuksia ovat myös sen kyky sitoa kosteutta, jolloin puuvillainen vaate tuntuu helteelläkin viileältä. Samasta syystä puuvilla ei lämmitä paljoa, ellei sitä pue kerroksittain niin, että kerrosten väliin jää lämpöä eristävää ilmaa. Puuvilla on iholla miellyttävän tuntuista ja sitä voidaan käsitellä sileyden ja pehmeyden lisäämiseksi, sekä myös kehrätä lujaksi ja kestäväksi.

Tässä hoito-ohjeessa ei taida olla kaikki kohdallaan.

By 邰秉宥 from Changhua, Taiwan (Cryptic clothing label) 

[CC-BY-SA-2.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/2.0)], 

Wikimedia Commons

Puuvilla kestää toistuvia vesipesuja ja mitä laadukkaampi kangas, sitä paremmin se kestää korkeita lämpötiloja. Puuvillaan voi pestä 60 asteessa, mutta 40 asteen pesu saa pyykin puhtaaksi hieman ympäristöystävällisemmin. Puuvilla silitetään 200 asteeseen kuumennetulla raudalla eli 3 merkillä/ ooo.

Lyhenne: CO
Latinankielinen nimi: Gossypium
Allergisoi: harvoin
Palaa: Nopeasti melko suurella liekillä
Maatuu: kyllä
Rypistyy: kyllä
Imee vettä: runsaasti

Puuvillan karstaaja, Intia, 1774-1781

Kaiverrus: Poisson, maalaus: Sonnerat, Pierre, 1748-1814

uploader Dr.saptarshi [Public domain], Wikimedia Commons

Lähde:  Wikipedia > Puuvilla


Lukuja

- Vanhimpien Egyptistä löydettyjen puuvillakuitujen arvioidaan olevan peräisin ajalta 12 000 e.Kr.
- Puuvillaa tuotettiin 24 milj. tonnia vuonna 2010 ja se onkin yleisin luonnonkuitu.

Puuvillaa käytetään hyvin laajasti kuituna, lankoina, kankaina sekä neuleina mm. vanuna, ompelulankoina, vaatteissa sekä kodintekstiileissä.

Puuvillatuotteille suositellaan yleensä konepesua 60ºC:ssa. Alhaisemmassa lämpötilassa puuvillavärit voivat levitä. Puuvilla kestää rumpukuivausta ja värjäämätön puuvilla kloorivalkaisun. Puuvillatuotteet voidaan silittää 200ºC lämpötilalla. Puuvillatuotteet tulisi säilyttää kuivassa tilassa, sillä kosteassa ja lämpimässä tilassa puuvilla saattaa homehtua.

Lähde: http://www.finatex.fi/ Kuituopas > Puuvilla



Lisätietoja: International Cotton Advisory Committee ICAC
Lähteet:
Irma Boncamper: Tekstiilioppi (Fredrika Wetterhoffin Kotiteollisuusopettajaopisto, 1991)
Päivi Talvenmaa: Tekstiilit ja ympäristö (Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry, 1998)
Raija Markula: Tekstiilitieto (WSOY, 9. uudistettu painos, 1999)
Suuri Suomalainen Käsityökerho: Lankojen ihmemaa -artikkelisarja, 1984

Puuvillan korjaamista Georgian osavaltiossa Yhdysvalloissa, n. 1943.
  By C. Ray Photographer [Public domain], via Wikimedia Commons

Puuvillan tarina jatkuu... Puuvillan likainen puoli. 

 

Materiaalituntemus: Villa

Tapaus lampaanvilla

Minua pitkään ja toistuvasti vaivannut kysymys: onko villa eettinen materiaali? Voiko villan käyttö olla lampaalle ystävällistä missään olosuhteissa, vai olenko vain onnellisena huijannut itseäni kuvittelemalla, että "ei ne siitä kärsi"? 

 Täytyypä ottaa selvää.

 Perustietoa lampaanvillasta - Finatex

Lampaan villa (WO)

Villa-nimitystä käytetään ainoastaan lampaasta saatavista kuiduista. Eri lammasrotuja tunnetaan maailmassa yli 200 ja vanhimmat todisteet villan käytöstä ovat noin 4000 e.Kr. Mesapotamiasta. Villaa tuotettiin 1 milj. tonnia vuonna 2010. Suurimmat villantuottajamaat ovat Australia, Uusi-Seelanti ja Kiina. Euroopassa villaa tuotetaan eniten entisen Neuvostoliiton alueella sekä Isossa-Britanniassa.
Villalla on hyvä lämmöneristämiskyky ja se imee hyvin kosteutta. Villa kestää heikosti hankausta ja on herkkä vanumaan. Sekoittamalla villaan tekokuituja saadaan tuotteista kestävämpiä ja erilaisilla vanumattomuuskäsittelyillä villatuotteista saadaan konepesunkestäviä.
Villatuotteet tulee pestä hellävaroen korkeintaan 40ºC:ssa vedessä mahdollisimman neutraalilla, mielellään erityisellä villan pesuaineella. Villatuotteita tulisi tuulettaa usein ja vaatteet tulisi asettaa huolellisesti ripustimelle sekä säilyttää kuivassa ja viileässä, väljässä tilassa. Mikäli villatuotteita ei ole koisuojattu, tulee tämä ottaa huomioon säilytyksessä.
Lisätietoja: International Wool Secretariat IWS

Lähde: Finatex > Eläinkuidut > Lampaanvilla

Mutta villahan on luonnontuote?

Internetin ihmemaassa samoillessa sitä törmää kaikenlaiseen mielenkiintoiseen tietoon, kuten tähän varsin silmiäavaavaan tokaisuun Project Maman blogissa:


"Sinisilmäisinä kaupunkilaisina esitimme luonnollisesti kysymyksen, että pidetäänkö näitä villan vai lihan takia. Setä katsoi meitä hiukan hämmästyneenä ja yritti asetella sanansa mahdollisimman epäloukkaavasti: "Kyllähän ne syödä pitää". Ja kertoi meille, mitä maksetaan lampaanlihasta ja mitä villasta.

Tiesittekö, että lampaanvilla on todellakin lampaankasvattajille vain välttämätön paha? Keritseminen on hyvin hikinen, aikaavievä ja kallis urakka, joka pitää teettää joka vuosi. Sitten villat pitää kuljettaa itse kehräämöön, joka maksaa korvauksen, jolla juuri ja juuri jää omilleen keritsemisestä."


Lähde: Project Mama: Lammas, villa, huopa

Satuttaako villan keritseminen lammasta? 

Blogin kirjoittaja pohtii, onko olemassa villaa, jonka keritsemiseen on käytetty aikaa, huolellisuutta tai edes ammattitaitoa.

Mulesing 

Lähde: http://www.animalia.fi/node/211

Mikä mulesing?

Mulesing on erityisesti australialaisten lampaankasvattajien käyttämä menetelmä, jolla torjutaan lihakärpäsen (Lucilia cuprina) munimista merinolampaan peräaukkoa ympäröivään villaan. Mulesing-menetelmässä lampaan peräaukon ympäriltä leikataan saksilla suuri pala nahkaa ja villaa täysin ilman kivunlievitystä. Leikkaushaavaan muodostuu ajan kuluessa arpikudos, johon lihakärpäsen on hankala munia.

Miksi mulesingiä käytetään?

Lihakärpäsen munista kuoriutuvat toukat käyttävät ravintonaan lampaan lihaa, mikä aiheuttaa lampaalle kuumetta, tulehduksia, kiputiloja ja jopa kuoleman. Kärpästen on arvioitu aiheuttavan villateollisuudelle vuosittain noin 200 miljoonan dollarin kulut.

Lampaat ovat aikanaan olleet tulokaslaji Australian eläimistöön, joten niillä ei ole luontaista puolustusmekanismia lämpimässä ja kosteassa viihtyvää lihakärpästä vastaan. Lampaiden peräaukon kostea villa ja merino-rodun poimuinen iho houkuttavat kärpäsiä.

Mulesingin haittoja

Eläinlääkärit ovat arvioineet, että leikkauksesta aiheutuva kiputila voi kestää lampailla viikkojen, jopa kuukausien ajan. Mulesing leikkauksissa lampailta on mitattu yli kaksinkertaisia stressihormonitasoja. Leikkaus ei ehkäise täysin munimista, leikkaushaava voi myös itsessään houkutella kärpäsiä. Mulesing voi tutkimusten mukaan altistaa lampaan nivelrikolle ja emätinsyövälle sekä leikkausarven palovammoille auringossa.

Vaihtoehtoja mulesingille

- Kärpäsloukut
- Parempi ruokavalio (ehkäisee löysiä ulosteita, mikä houkuttaa kärpäsiä)
- Lampaiden suihkuttaminen kemikaaleilla/hyönteismyrkyllä (villaan ei usein haluta kemikaaleja)
- Lampaiden keritseminen ennen kärpästen lisääntymisaikaa
- Lampaiden takapään karvojen ajelu
- Lampaiden tehostettu yksilöllinen tarkkailu
- Kärpästen muninnan havaitseminen ja hoito aikaisessa vaiheessa
- Lampaiden jalostus niin, että niiden iho on sileämpi (poimut houkuttavat kärpäsiä)
- Lampaiden kasvatus pienemmissä laumoissa (tarkkailu helpottuu, suuret laumat houkuttavat kärpäsiä)

Nämä menetelmät vaativat enemmän aikaa ja rahaa, joten ne ovat vähemmän käytettyjä. Lisäksi suunnitteilla on mm. rokotteita, uusia kärpäskarkotteita ja lampaiden ihoa kovettavia ja kuolettavia kemikaaleja, jotka eivät kuitenkaan ole eläinystävällinen vaihtoehto. Myös lampaiden nukuttaminen mulesingin aikana ei ole ratkaisu, sillä se ei poista pitkäaikaisia kiputiloja.

Tiesitkö?

Australiassa on noin 106 miljoonaa lammasta, jotka tuottavat n. 480 miljoonaa kg villaa (2004). Näistä n. 85% on merinolampaita. Arvioiden mukaan mulesing-leikkaus tehdään vuosittain noin 15-24 miljoonalle merinolampaalle Australiassa.

Maan villateollisuus on puhunut, että mulesing-leikkaukset lopetettaisiin vuoden 2010 jälkeen, mutta toistaiseksi asiaan ei ole saatu mitään vahvistusta.

Australia on maailman suurin villantuottaja ja se vie villaa yli 50 maahan. Kiina on suurin australialaisen villan ostajamaa.

Useat kansainväliset vaateliikeketjut ovat kieltäytyneet jo hankkimasta australialaista merinovillaa. Kuluttajana Sinäkin voit vaikuttaa! Tarkista aina vaatteesta villan alkuperä tai pyydä kauppiasta selvittämään se. Älä osta australialaista merinovillaa!

Lähteitä: Preventing flystrike-Alternatives to Mulesing? Dr Suzanne Pope Report, August 1997; Effect of mulesing and shearing on the prevelence of Erysipelothrix rhusiopathiae arthrititis in lambs, Aust Vet J Vol 81, No 11, 2003; http://www2.dpi.qld.gov.au/sheep/10041.html; Animals Australia Mulesing Leaflet

Lisätietoja: www.animalia.fi, www.SaveTheSheep.com

 

 

 

Mutta mitä vikaa on lampaiden kasvatuksessa ja villassa?

Lampaita kasvatetaan erityisesti villan takia, mutta lihantuotanto ja teurastus ovat erottamaton osa lampaankasvatusta. Lampailla, kuten kaikilla muillakin tuotantoeläimillä, on luonnoton elämä ja niitä odottaa ennenaikainen kuolema.

Monissa maissa, kuten Suomessa, lammastilat ovat melko pieniä. Suomessa myytävistä villavaatteista vain muutama prosentti on valmistettu kotimaisesta villasta. Noin 80 % maailman tekstiiliteollisuudessa käytettävästä villasta tuotetaan Australiassa. Australialaisella lammasfarmilla on keskimäärin 5000 lammasta. Lampaiden kuolleisuus on korkea, jopa 40 % karitsoista kuolee kahden ensimmäisen elinkuukautensa aikana. Joka vuosi Australiassa noin kymmenen miljoonaa karitsaa kuolee jo muutaman päivän ikäisinä, mikä johtuu lähinnä ylisuurista lammasmääristä ja epäpätevistä hoitajista.

Valtaosa Australiassa kasvatettavista lampaista on merinolampaita (lammasrotu). Merinolampaan iho on jalostuksen tuloksena luonnottoman poimuinen, jotta lampaista saisi mahdollisimman paljon villaa. Ihopoimujen suojassa viihtyy loisia, joten tämän takia lampaat kylvetetään hyönteismyrkkyaltaissa. Yleinen toimenpide on myös ilman puudutusta tehtävä mulesing, missä osa peräaukkoa ympäröivästä ihosta leikataan pois. Jäljelle jää kivulias, verinen haava, jonka paraneminen kestää viikkoja. Kipu vaikeuttaa lampaiden liikkumista.

Lampaille tehdään myös muita kivuliaita ja tuskallisia toimenpiteitä ilman minkäänlaista kivunlievitystä. Esim. karitsojen kastrointi, häntien katkaisu ja hampaiden hiominen ovat yleisiä toimenpiteitä niin Australiassa kuin muissakin suurissa lampaankasvatusmaissa.

Vaikka monet maailman lampaat saavatkin vielä elää laitumilla, tilanne on valitettavasti muuttumassa. Iso-Britanniassa ja Australiassa lampaankasvatus on paikoin jo alkanut muistuttaa vastaavanlaista tehdasmaista tehomaataloutta, kuin muidenkin tuotantoeläinten kasvatus on. Jotta lampaistakin saataisiin kaikki mahdollinen hyöty irti, karitsojen annetaan imeä emonsa maitoa vain rajoitetun ajan, minkä jälkeen ne eristetään emostaan, juotetaan maidonkorvikkeilla ja pidetään sisätiloissa.

Luonnossa lampaat kasvattaisivat juuri sen verran villaa kuin sääolojen takia olisi tarpeen, mutta ihmisen tekemän jalostuksen seurauksena asia ei enää ole näin. Luonnottoman suuri villamäärä ei myöskään putoa itsestään karvanlähtöaikana, kuten lampaiden esi-isillä tapahtui. Villaa on jopa puolet lampaan ruumiinpainosta. Useat lampaat kuolevat lämpöhalvaukseen. Toisaalta vuosittain kuolee miljoona lammasta kylmyyteen, jolle ne altistuvat keritsemisen jälkeen. Keritsemistahti on kiivas ja lampaat saattavat vahingoittua. Esim. Australiassa on kerrottu tapauksista, joissa keritsijä on vahingossa leikannut puolet lampaan kasvoista irti tai nylkenyt sukupuolielimet pois, eikä vammojen hoitamiseksi ole sen jälkeen tehty mitään.

Iso-Britannian villasta noin kolmannes on "nahkavillaa," joka on irrotettu teurastettujen lampaiden ja karitsojen nahasta. Lampaat on käytetty villantuotannossa loppuun noin nelivuotiaina, jolloin ne joutuvat teurastamolle. Niistä saadaan sitten niin villaa, lampaanlihaa kuin lampaannahkojakin. Monille australialaisille ja uusiseelantilaisille lampaille matka teurastamolle tarkoittaa viikkojen mittaisia teuraskuljetuksia laivalla esim. entisen Neuvostoliiton maihin. Matkan aikana joka kolmas lammas kuolee nälkään, janoon, kylmyyteen, kuumuuteen tai salmonellaan. Osa lampaista tukehtuu hengiltä. Niitä, jotka selviävät teuraskuljetuksesta hengissä, odottaa teurastus.

Tekstiiliteollisuus käyttää lampaanvillan lisäksi myös muiden eläinten villaa. Villantuotannossa käytetään myös esim. angorakaneja, angoravuohia, kashmirvuohia, kameleja ja laamoja. Myös näiden eläinten kasvatukseen ja kohteluun liittyy ongelmia. Esim. angorakanit kasvatetaan pienissä häkeissä ja kashmirvuohet joutuvat elämään sidottuina kahden tolpan väliin, jotta niistä voi säännöllisesti ja helposti kiskoa karvaa irti.


Lähde: Vegaaniliitto - Usein kysyttyjä kysymyksiä

 

Painettu villaisella: tiesitkö tämän lampaista?

Teksti on koottu Tampereella 19.4.2011 järjestettyä pääsiäismaistatusta varten. Maistatuksessa ohikulkijoille tarjoiltiin eläinystävällisiä maistiaisia pääsiäisherkuista sekä tietoa lampaista ja lammastuotannosta. Lampaan liha tai villa mielletään usein eettisesti kestäväksi valinnaksi lautaselle tai vaatetukseen. Vaikka joiltakin osin lampaiden asiat ovat paremmin kuin muiden tuotantoeläinten, on lammastuotannossa silti huomattavia ongelmia. Koska niin lampaan lihalle kuin villallekin on olemassa paljon eläinystävällisiä vaihtoehtoja, kannattaa myös lammastuotteet jättää ostamatta.
Riippumatta siitä, millaisissa olosuhteissa lammas on elämänsä elänyt, päättyvät sen päivät etuajassa. Lammas voisi elää yli kymmenenvuotiaaksi, mutta esimerkiksi Suomessa suurin osa lampaista teurastetaan alle vuoden ikäisinä. Lihaa tuottavien lampaiden ikäennuste ei nouse muuallakaan maailmassa juuri tätä korkeammaksi. Myöskään villarotuiset lampaat eivät pääse viettämään eläkepäiviä, vaan ne lähetetään teurastamoon niiden villantuotannon laskiessa. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa näin käy neljävuotiaille lampaille.

Lampaat Suomessa

Suomessa elää yhteensä 120 000 lammasta noin 1 800 lammastilalla. Tiloista 850 toimii ammattimaisesti tai sivutoimisesti, loput tiloista ovat harrastelijatiloja. Ammattimaisilla tiloilla uuhia eli aikuisia naaraslampaita on keskimäärin 60, kun taas harrastelijatiloilla luku on alle kymmenen. Uudet lammasyrittäjät perustavat pääsääntöisesti suuria, yli sadan uuhen tiloja. Koska uuhi poikii kerran vuodessa yhdestä kolmeen karitsaa, voi lammastilalla olla kerrallaan jopa satoja lampaita. Suomen ilmasto on laiduntavan eläimen kannalta haasteellinen. Lakimme ei edellytä lampaiden päästämistä laitumelle, vaikkakin lampaat yleensä saavat laiduntaa kesäaikana ja monilla tiloilla on tämän lisäksi käytössä pidennetty laidunkausi. Talvisin lampaat voidaan pitää sisätiloissa, jolloin ongelmana on muun muassa lampaiden sorkkien liikakasvu ja siitä aiheutuvat vaivat. Laitumelle saakka lampaat eivät talvisin pääse, mutta useilla tiloilla on mahdollisuus jaloitella ulkotarhassa.
Lain mukaan lammaskarsinassa tulee olla tilaa yhtä aikuista lammasta kohden 0,8–1,4 neliömetriä lampaan koosta ja lampolatyypistä riippuen. Luomulampaalla tilaa tulee olla 1,5 neliömetriä eli ero tavanomaiseen lammastuotantoon ei ole merkittävä. Lammas on sian tavoin tarkka siitä, että sillä on omat paikkansa nukkumiselle, syömiselle ja ulostamiselle. Tämä voi käydä hankalaksi ahtaassa karsinassa.

Lampaanliha

Lammastilojen päätuote Suomessa on alle yksivuotiaan lampaan eli karitsan liha. Tämä kattaa viidenneksen Suomessa vuosittain kulutetusta noin kolmesta miljoonasta kilosta lampaanlihaa. Koska Suomessa on vain vähän lampaita teurastavia teurastamoita, voi lampaan stressaava matka tilalta teurastamolle kestää useita tunteja. Neljä viidesosaa Suomessa kulutettavasta lampaanlihasta tuodaan tänne ulkomailta, pääosin Uudesta-Seelannista. Uuden-Seelannin lampaanlihantuotantoa kritisoidaan muun muassa siksi, että lampaat kuljetetaan ahtaissa laivoissa muihin maihin teurastettaviksi. Nämä matkat voivat kestää viikkoja huonoissa oloissa: jopa kolmasosa lampaista kuolee matkan aikana nälkään, janoon, kuumuuteen, kylmyyteen, sairauksiin tai tukehtumalla. Matkan jälkeen lampaita odottavat Lähi-idän ja Kiinan teurastamot. Muita suuria lampaanlihantuottajamaita ovat Australia, Iran, Iso-Britannia, Turkki, Syyria ja Intia.

Villa

Alkuperäinen lammas kasvatti itselleen kylmiksi vuodenajoiksi juuri sopivan paksuisen turkin, joka ilmojen lämmetessä harveni itsestään. Nykyiset villantuotantoon keskittyvät lammasrodut on jalostettu tuottamaan mahdollisimman paksu turkki, jotta siitä saataisiin mahdollisimman paljon voittoa. Paksu villakerros on lampaan kannalta ongelmallinen, sillä kuumalla ilmalla se voi aiheuttaa lampaalle lämpöhalvauksen. Toisaalta maailmassa kuolee vuosittain miljoona lammasta kylmyyden vuoksi, koska kerityt lampaat ovat alttiita kylmyydelle.

Suomalainen villantuotanto

Yllättävän moni ajattelee Suomessa myytävien villalankojen ja muiden villatuotteiden villan olevan peräisin Suomalaisilta lammastiloilta. Vain pieni osa, 100 000 kiloa, Suomessa myytävien villatuotteiden villasta on tuotettu Suomessa – esimerkiksi yksistään lankavalmistaja Novita maahantuo vuosittain puoli miljoonaa kiloa villaa. Toinen harhakäsitys on se, että suomalaisilla lammastiloilla tuotettaisiin etupäässä villaa. Koska villasta maksetaan Suomessa vähän, on lammastilojen päätuote lampaanliha. Ostamalla suomalaista villaa, tukee kuluttaja samalla myös lampaanlihan tuotantoa.
Suomessa lampaat tulee lain mukaan keriä vähintään kerran vuodessa, mutta tavallisesti lampaat keritään kahdesti. Keritseminen on lampaalle stressaava ja pelottava tilanne ja se voi rimpuillessaan saada keritsimestä kivuliaita ihovaurioita.
Vaikka villan laatu ei kerrokaan koko totuutta lampaiden kohtelusta, antaa se kuitenkin viitteitä siitä, kuinka hyvin lampaista tiloilla huolehditaan. Haastattelemamme suomalaisesta villasta lankaa tuottavan kehräämön edustaja kertoi, että heille tarjotaan hyvin paljon huonolaatuista ja likaista villaa.

Villantuotanto merten takana

Maailmassa tuotetaan vuosittain 1,2 miljoonaa tonnia villaa, josta 80 prosenttia on peräisin Australiasta. Muita suuria villantuottajia ovat Kiina, Uusi-Seelanti ja entisen Neuvostoliiton maat. Vaikka suurissa tuottajamaissa luonnonolot mahdollistavat laiduntamisen, liittyy lammastuotantoon monia ongelmia. Koska lammaskatraat ovat todella suuria, useimmiten 2 000.10 000 lampaan muodostamia, on lampaiden yksilöllinen tarkkailu ja hoito mahdotonta. Esimerkiksi Australiassa 40 prosenttia villantuotantolampaista kuolee kahden ensimmäisen elinkuukautensa aikana ja vuodessa jopa 10 miljoonaa karitsaa menehtyy muutaman vuorokauden ikäisenä. Tämä johtuu ylisuurten laumojen ohella eläintenhoitajien huonosta pätevyydestä.
Monien lammastuottajamaiden eläinsuojelulainsäädäntö on erittäin puutteellinen eikä se takaa eläinten hyvinvointia. Yleiset toimenpiteet, kuten karitsojen kastrointi ja häntien typistäminen, eivät lain mukaan vaadi kivunlievitystä. Toimenpiteet voidaan toteuttaa joko leikkauksella tai estämällä verenkierto kumirenkaalla, jolloin eläimen häntä tai kivekset joutuvat kuolioon.
Koska lammastuotanto on kasvava ala, lisää tämä painetta tehostaa tuotantoa entisestään eläinten kannalta huonoon suuntaan. Australiassa ja Isossa-Britanniassa on yhä yleisempää, että tehokkuuden nimissä karitsat vieroitetaan emoistaan varhaisessa vaiheessa, ruokitaan korvikkeella ja kasvatetaan sisätiloissa.

Takapuoli ruvella Australiassa

Erityismaininnan epäeettisestä lammastuotannosta ansaitsee australialainen merinovillan tuotanto. Merinolampaan iho on jalostettu erityisen poimukkaaksi, jotta se tuottaisi mahdollisimman paljon villaa. Ihon poimut puolestaan tarjoavat hyvän munimispaikan ärhäkkäälle lihakärpäselle. Loisimista estetään mulesing-menetelmällä, jossa lampaan peräaukon ympäriltä poistetaan iso pala nahkaa ilman puudutusta tai kivunlievitystä. Syntyvä arpikudos ehkäisee kärpäsen munimista lampaan hännän alle. Lammas kärsii haavan aiheuttamasta kivusta viikkojen tai jopa kuukausien ajan. Toimenpiteen yhteydessä lampaalta voidaan myös amputoida häntä, jotta lampaan turkki ei sotkeentuisi lampaan virtsasta tai ulosteista.
Mulesingia puolustellaan sillä, että toukat voivat aiheuttaa lampaalle kivuliaan myiaasi-sairauden. Loisimista ja sairastumista voidaan ehkäistä myös muilla keinoilla, mutta on rahassa mitattuna halvempaa tehdä mulesing-toimenpide kuin kasvattaa lampaita pienemmissä laumoissa, tarkkailla niitä yksilöllisesti ja antaa niille tarvittaessa loishäätö.
Vaikka mulesing-menetelmää on kritisoitu laajasti, ei Australia ole vielä luopunut sen käytöstä. Noin puolet maailman merinovillasta tuotetaan Australiassa, mutta kuluttajalle saakka tieto villan alkuperästä saati sitten tuotanto-olosuhteista ei välity.

Lampaat aatteissa mutta eivät vaatteissa

Jopa Suomen talviolosuhteissa on mahdollista pärjätä ilman villasukkia tai lammasturkkia. Lämpimät talvikengät ja kerrospukeutuminen ovat pakkaskelien ehdoton parivaljakko. Hengittävistä kasvikuiduista, kuten puuvillasta, pellavasta, bambusta, hampusta tai ramista, valmistetut vaatteet ja asusteet eivät hiosta, mutta myös keinokuitujen joukosta on löydettävissä toimivia vaihtoehtoja. Lankakaupoillekin kannattaa lähteä avoimin mielin, sillä markkinoilla on huomattava määrä villattomia lankoja. Perinteisen puuvillan ohella neulepuikoille voi nostaa bambu-, hamppu-, maissi-, pellava-, soija- tai jopa sokeriruokolankaa. Keinokuitulankojakin löytyy monenmoista sorttia. Jopa kierrätyspulloista valmistettua lankaa on kaupan.

Eläinlainsäädännön ongelmia

Laeilla ja asetuksilla määritellään eläintenpidolle vähimmäisvaatimukset, joita eläintiloilla tulee noudattaa. Käytännössä lait eivät kuitenkaan takaa eläinten hyvinvointia, sillä nykyiset säädökset puuttuvat etupäässä rakenteellisiin ominaisuuksiin, kuten tilan tarpeeseen, lämpötiloihin tai ruokinnan järjestämiseen. Laki ei ohjeista siihen, kuinka varmistetaan eläinyksilön elämän mielekkyys, eikä se ole tae siitä, että eläinyksilöllä on mahdollisuus elää lajityypillistä elämää. Lakien valvonta ei sekään ole ongelmatonta tai objektiivista, sillä valvontaviranomaisina toimivat tilallisilta palkkansa saavat eläinlääkärit. Lisäksi lain rikkomisesta seuraavat rangaistukset ovat useimmissa tapauksissa lieviä sakkorangaistuksia tai väliaikaisia eläintenpitokieltoja.

Tiesitkö tätä?

Vuodessa yli neljän miljoonan karakul-karitsan kohtaloksi koituu muoti. Alle kolmen päivän ikäiset tai vielä syntymättömät karitsat sekä niiden emot tapetaan, jotta niistä voidaan valmistaa kalliita krimiturkkeja. Elintarvikkeisiin ja vitamiinivalmisteisiin lisätty D-vitamiini on useimmiten peräisin lampaanvillasta. Jos tuoteselosteessa lukee vain D-vitamiini, on kyseessä todennäköisesti eläinperäinen D3-vitamiini. D2-vitamiini sen sijaan on kasviperäinen.

Lähteet

• Agronet-palvelu: portal.mtt.fi/portal/page/portal/agronet/Muutelaimet/Lammasketju
• Animalian verkkosivut: animalia.fi/animalia-toimii/toimintakohteet/tuotantoeläimet/lampaat
• Heli Koistisen tekstiilialan päättötyön pohjalta tehty kooste villan tuotannosta: mielituote.net/Villa.pdf
• Lammas-wiki: lammas.wikispaces.com
• Lihatiedotuksen verkkosivut: lihatiedotus.fi/www/fi/lihatuotanto/lammas
• Valtioneuvoston asetus lampaiden suojelusta, 587/2010, Finlex-palvelu: www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2010/20100587
• Vegaaniliiton verkkosivut: vegaaniliitto.fi/ukk.html
• Lisäksi vastauksia ovat antaneet Ylistaron kehräämön, Novitan ja Suomen lammasyhdistyksen edustajat. 

Lähde: Vegaaniliiton esite: Lampaat



Tämän blogin kirjoittaja harkitsee vaihtamista.

Vinkkejä siitä, mitä tehdä varastossa pyöriville villalangoille, otetaan vastaan!